maanantai 19. toukokuuta 2014

Sydney

No niin, puoltoistakuukautta itärannikkoa seikkailtu, ja pitäs siitä vissiin jotain tänne kirjottaa. Aika meni kyllä toooosi nopeesti taas, ja hurjalta tuntuu, et tässä on kohta ollut reissussa jo 9 kuukautta, joista 8 vietetty täällä Australiassa!! Mihin se aika oikein on mennyt??

Sydneyhin saapuminen tiistaina oli itsessään jo aikamoinen koettelemus, koska hostelli, jonka olin buukannut, lupasi lentokenttä kuljetuksen, ja soitin siitä heille kaksi kertaa, lupasivat hoitaa, mutta eipä vaan järjestynyt. Lopulta, nälkäisenä ja väsyneenä, päätin ottaa helpoimman vaihtoehdon ja napata taksin, junalla seikkaillessa ois taas menny oma aikansa ja vaivansa, ja en yksinkertaisesti siinä vaiheessa enää jaksanut ajatella sellaista vaihtoehtoa. Noh, maksoihan se taksi n. 50aud, mutta pääsin lopulta perille hostelliin.

Hostelli itsessään oli myös aika elämys, huoneissa ei sinänsä ollut mitään vikaa, ainakaan kolmannessa kerroksessa. Tokassa oli kuulemma aika monessa huoneessa bedbugeja...yyyhhh.
Yks vilkasu keittiöön tosin kerto, et en tuu sitä käyttämään muuten kuin aamupalalla: torakoita ja muita pikkuötököitä juoksi joka puolella, ja oli muutenkin..noh, sievä kaaos, nätisti sanottuna!

Kyllä siellä juuri ja juuri sen viikon vietti, etenkin kun joka yö en edes ollut siellä, koska Ed sattu olee samaan aikaan työreissulla siellä, ja ujuttauduin sen hotelliin muutamana yönä. Ja Ed vielä jäi viikonlopuksi sinne, ja oltiin tunnetussa Kings Crossin kaupunginosassa viikonloppu yötä, lähellä parhaita bailumestoja. Oma hostelli sijaitsi Woolloomooloossa, hauskanniminen paikka, joka oli Kings Crossista noin vartin kävelyn päässä :)

Eipä toisaalta niin hirveesti aikaa hostellilla ehtinyt viettää, niin paljon kiinnostavaa nähtävää ja tekemistä oli.

Heti ekana päivänä, sateesta piittaamatta (tosin jouduin nöyrtymään ja hankkimaan sateenvarjon) lähdin tutustumaan Opera Houseen ja Harbour Bridgeen, ehkä Australian kuuluisimpiin nähtävyyksiin. Hienojahan ne, sateesta huolimatta! Sit sade sai yliotteen, ja kävin tutustumassa Museum of contemporary art:issa, kiva pikku museo The Rocksissa. Illalla lähdin eksymään Parramattaan, johonkin toiselle laidalle kaupunkia, Ediä tapaamaan.




















Toka päivä alkoi yhtä lupaavasti, sateella. Ajattelin jo tässä vaiheessa, että jos joka päivä sataa, on Sydneyn reissu vähän ankea..noh, sateessa ei kehdannut liikaa ulkona olla, kävin toki ihailemassa Darling Harbouria, mutta sitten päätin mennä Imax teatteriin kattomaan "Great white shark 3D". Ja tuo Imax teatterihan on maailman suurin Imax. Oli melko veikeen näkönen leffa, ja hyvin sai kulutettua sadepäivää.




Kolmas päivä ja sade jatkui..blaah. Lähdin katsomaan SeaLife:n. Paljon veikeitä kaloja ja vedenalaista elämää. Iltapäivästä Edin kaa Kings Crossin hotelliin siirtyminen, joka ollakseen hotelli, muistutti kyllä enemmän hostellia, muuten kuin hinnaltaan.. :P Tuli muuten todistettua Sydneyn kaduilla sattumalta, et kuin pieni maailma voi olla..törmättiin nimittäin Joyceen, miun hyvään kaveriin Melbournesta, joka oli just sen viikon Sydneyssä myös. Sitä jaksettiin nauraa ja ihmetellä, et kuin voi käydä niin hyvä tuuri, Sydney kun on kuitenkin aika iso city!! Kaikkea voi sattua :) Ja sattumalta bongasin myös jotain muuta tuttua Sydneyn katukuvasta, nimittäin Marimekko-liikkeen! :) Ed vähän ihmetteli, kun hihkuin sen liikkeen nähdessäni, piti vähän selittää..
Käytiin Edin kanssa myös perjantain kunniaks ihmettelemässä ikoniksi muodostunutta Ivy Pool Clubia, tosi hieno paikka, ja sunnuntaina sinne ainakin oli ihan kunnon pääsymaksut, mahtoko sit olla astetta paremmat pippalot sillon kyseessä, ei testattu.. mut perjantaina ihan ilmanen sisäänpääsy, hyvää musiikkia ja paljon ihmisiä.


Platypus <3










Ainut paikka Australiassa, jossa voi nähdä dugongeja :) 















Lauantai ja aurinko!!! Vihdoin!! :) Heti piti lähteä biitsille, tietty, ja suuntana Bondi :) Icebergs baarista oli hyvät näkymät rantaan, ja jollain sattu just oleen idylliset häät siinä meren rannalla. Käytiin kävelee biitsillä, ja ottaa legendaarisia beach-kuvia, ja muutenkin tais kamera napsii kuvia ahkeraan tahtiin, vaihteeks ;) Sit käytiin istuskelee Opera Housen terassilla, oli muutamalla muullakin sama idea aurinkoisen lauantai päivän ratoks, ja hetken sai metsästää istumapaikkaa.. Illalla käytiin ihastelee näkymiä Sydney Sky Towerista, hulppeat olikin näkymät! Ja koska oli lauantai, ja majoituttiin kuuluisassa bile kaupunginosassa, pitihän niitä parhaita bailuja lähtee metsästämään: päädyttiin hauskan näköiseen ja paljon kehuja saaneeseen Gold Fish yökerhoon, musiikista etenkin tykkäsin täällä, eikä nyt muutenkaan mikään hullumpi mesta. Voisin mennä uudestaankin, jos Sydneyhin vielä eksyn, ja tekee mieli bailata.
















Tarkasti kun katsoo, niin bongaa Oopperatalon ja Harbour Bridgen.



My "lovely" hostel :) 




Sunnuntai menikin sit rentoillessa, oli aurinkoista ja käpsyteltiin China Townissa ja syötiin lounaaks ihan järettömän hyvää sizzling kanaa riisillä (vain 10$!)! Ed lähti tässä vaiheessa takas Melbourneen ja ite jäin jatkamaan omaa tutkimusmatkailua Sydneyssä vielä pariksi päiväksi.







Maanantaina oli ihana aurinkoinen keli, ja vaikka tässä vaiheessa jo jalat oli tooosi kipeet ja vasemmassa jalassa oli turvotusta, lähdin silti Taronga Zoo:hon tutustumaan. Lauttamatka Zoo:hon tosin taisi olla tän reissun kohokohta, näkymät lautasta Sydneyn oopperataloon ja Harbour Bridgeen oli mykistävät! Itse eläintarha oli ok, ehkä tuotti pienoisen pettymyksen, koska eläimet oli jotenkin "masentuneen" oloisia, ja en tiedä oliko jotenkin pakotettu olemaan esillä, ainakin epäilys heräsi, kun ensimmäisen eläinaitauksen kohdalla kuului "sähköpaimenen säpsettä". Oli siellä silti kaikkia kivoja eläimiä kirahveista kissamakeihin ja kenguruista gorilloihin, ja kaikkea siltä väliltä. Lintushow oli ehkä parasta antia täällä, siitä oli ainakin tehty visuaalisesti vaikuttava, kun joukko lintuja lentää yli ja taustalla näkyy oopperatalo ja silta! :)













Vauvafantille opetettiin temppuja :)



































Tiistaina oli jo aika sanoa jäähyväiset tälle mahtavalle kaupungille, ja kävin herkuttelemassa Coronalla ja quesadillalla puistossa istuskelemalla.