Joo, piti ihan kirjottaa tästä, koska oli niin erilainen kokemus, kuin mitä Suomessa. Kävin siis leikkauksessa yksityissairaalassa täällä, kun julkiselle puolelle ois täällä tai Suomessa saanu ootella kuukausia. Terveys ajoi tässä asiassa edelle, ja porukat auttoi suosiollisella rahallisella avustuksella. En tosin tiedä, millaista yksityissairaalassa Suomessa on, mutta voin kuvitella yksityisen terveydenhuollon olevan vähän parempaa luokkaa niin Suomessa kuin täälläkin. Täällä kaikki oli jotenkin tosi ystävällisiä, palvelu oli hyvää ja nopeeta, ja olin jotenkin paljon vähemmän hermostunut leikkaukseen menosta täällä ku Suomessa. Ja erona vielä, et kaikki laskut piti maksaa erikseen: anestesia, kirurgi, assistentti, patologi, sairaalamaksu jne. Niitten maksujen kaa oonki sit saanu taistella ja taiteilla, kun ei oo ihan niin helppoa yrittää maksaa niitä, kuin vois kuvitella. Oon tullu jo aika ekspertiks ulkomaanmaksujen ja lääkäriasoiden selvittelyn suhteen!! :D
Lääkärihän siis oli sitä mieltä, kun sen ensimmäistä kertaa näin, et miun on mentävä takas Suomeen leikkaukseen. Se oli hänen henkilökohtainen mielipiteensä, koska miun perhe ja läheiset on siellä. Myönnän toki, että olisi varmaan helpompaa sairastaa Suomessa, kun ois tukijoukot lähellä, mutta onneks lääkäri ymmärs, kun selitin, että haluun sen tehtävän täällä ja ei oo mitään järkeä mennä takaisin tän takia. Eihän miulla ois ollu varaa meno-paluulippuihin Suomeen ja takas tänne, enkä halunnu että miun reissu loppuu tähän. Joten hyvä, että pienen kädenväännön jälkeen leikkaus pystyttiin tekemään täällä.
Torstaina siis menin sairaalaan, sovitusti kolmelta admission tiskille, josta sain ihanan sairaalarannekkeen ja josta vietiin osastolle oottelemaan. Aino oli onneks miun mukana, mie taisin olla jo niin jännityksen partaalla, et nauru siinä tilanteessa oli ihan paikallaan. Odottavan aika on aina pirun pitkä, niinhän sitä sanotaan. Sain ootella vissiin kaks tuntia, jossa välissä miun arvotavarat laitettiin säilytykseen, vaatteet piti vaihtaa hemaisevaan sairaalakaapuun ja sain painetta ehkäsevät sukat, joiden infotekstit oli myös suomeksi!! Käsittämätöntä!! :) En ois ensimmäisenä uskonu näkeväni suomenkielistä tekstiä missään sairaalassa täällä.
Vihdoin viiden maissa alkoi tapahtua ja alettiin viemään leikkaussalia kohti, hyvästelin Ainon ja hyvin jäi mieleen Ainon sanat: tyttö, sä et tullu tänne asti, et joku menis pieleen nyt!!
Seuraavaks hoitajat jutteli mukavia ja sit mitä muistan, on, et vietiin leikkaussalin puolelle ja käskettiin itse kävellä leikkauspöydälle, joo-o!! :)
Ja sit oli tuttu anestesialääkäri, assistentti ja lääkäri haastamassa mukavia (kaikki olin joko aiemmin nähnyt tai jutellut puhelimessa). Ja seuraavaks pimenikin vintti ihan totaalisesti ja sit heräsin heräämöstä leikkauksen jälkimainingeissa eli ihan pihalla kaikesta :D Mut jos Suomessa menin leikkaukseen päivällä kaheltatoista, ja heräsin joskus illalla kaheksan-yheksän maissa, niin täällä viidestä-kahdeksaan väli tuntu kyllä toooosi nopealta toiminnalta! Siinä sit ilta meni ihan tokkurassa, siirsivät miut critical care unit:in sisällä omaan huoneeseen, jossa vietin yhden yön hoitajien herätellessä miuta aina tasasin tunnin-kahen aikavälein, mitatakseen verenpainetta tai millon mitäkin.
Seuraava päivä alko mukavasti, kun ensimmäisenä toivat lääkkeitä ja kysyivät, et mitä sais olla aamupalaks ja ihan itse sain listalta valita ruoan - ja valinnanvaraa riitti! Samoin jokaisella muulla ruoalla sain itse valita, mitä söin ja ruoat oli tosi tosi hyviä! Sain mm. perunamuusia pitkästä aikaa, pekonia aamupalalla, kalafilettä illalliseks ja jätskiä lounaalla jälkkäriks. Hostellissa asuneelle ja mikroruokiin tottuneelle tuo oli suorastaan ihan luksusta!
Ja lääkäri kävi tuomassa hyviä uutisia: leikkaus meni tosi hyvin, ei komplikaatioita ja saisin tulokset vielä ennen joulua ja siteetkin pois ennen sitä. Olin aika hymytyttö siinä vaiheessa :) Kaikki meni siis leikkauksen suhteen paremmin ku hyvin, ja miun pitäis toipua ihan takas omaksi itekseni. Ihanaa!
Sairasloma täällä onkin sitten ollut kaikkea muuta kuin helppo tai mukava, koska kelit on olleet nyt toooosi hyvät ja mieli tietysti tekis biitsille, mut infektioriski ja lepomääräys painaa mielessä aika vahvasti. Tällaiselle ihmiselle, joka tykkää olla menossa, on tosi vaikeeta pysyä paikallaan monta päivää putkeen. Oon sit kuitenkin vähän käynyt jossain ulkona, vähintään lähikahvilassa jotain herkkuja nauttimassa. Ja sunnuntaina käytiin joululauluja Ainon kaa kuuntelee keskustassa Elders Parkissa, pientä joulupiknikkiä pitäen.
Ja tänään, tai itse asiassa eilen, jouduttiin pitkästä aikaa pakkaamaan kamat kasaan, päiväks vaan tosin, mutta kuitenkin. Mein huoneessa nimittäin on ollut bed bugeja!!!!! Joka paikassa olevat punaiset jäljet muistuttaa niistä, ja nyt ötökät sai special treatmentin tänään, katotaan tehoisko se. Toivotaan, ettei omissa kamoissa hirveesti kanneta samoja ötököitä taas takas huoneeseen. Tällä hetkellä omat kamat on auringossa, saamassa ötökänpoistohoitoa, toivottavasti tepsii. Huomas taas kamoja pakatessa, et kuin hirveesti sitä tavaraa oikeesti on! Ihan liikaa, ei mahu rinkkaan ja reppuun enää millään :D Ennen eteenpäin siirtymistä on pakko tehdä joku tavaroiden eliminaatio, et saa turhat ja liiat kamat pois. Huoh.
Lääkärihän siis oli sitä mieltä, kun sen ensimmäistä kertaa näin, et miun on mentävä takas Suomeen leikkaukseen. Se oli hänen henkilökohtainen mielipiteensä, koska miun perhe ja läheiset on siellä. Myönnän toki, että olisi varmaan helpompaa sairastaa Suomessa, kun ois tukijoukot lähellä, mutta onneks lääkäri ymmärs, kun selitin, että haluun sen tehtävän täällä ja ei oo mitään järkeä mennä takaisin tän takia. Eihän miulla ois ollu varaa meno-paluulippuihin Suomeen ja takas tänne, enkä halunnu että miun reissu loppuu tähän. Joten hyvä, että pienen kädenväännön jälkeen leikkaus pystyttiin tekemään täällä.
Torstaina siis menin sairaalaan, sovitusti kolmelta admission tiskille, josta sain ihanan sairaalarannekkeen ja josta vietiin osastolle oottelemaan. Aino oli onneks miun mukana, mie taisin olla jo niin jännityksen partaalla, et nauru siinä tilanteessa oli ihan paikallaan. Odottavan aika on aina pirun pitkä, niinhän sitä sanotaan. Sain ootella vissiin kaks tuntia, jossa välissä miun arvotavarat laitettiin säilytykseen, vaatteet piti vaihtaa hemaisevaan sairaalakaapuun ja sain painetta ehkäsevät sukat, joiden infotekstit oli myös suomeksi!! Käsittämätöntä!! :) En ois ensimmäisenä uskonu näkeväni suomenkielistä tekstiä missään sairaalassa täällä.
Vihdoin viiden maissa alkoi tapahtua ja alettiin viemään leikkaussalia kohti, hyvästelin Ainon ja hyvin jäi mieleen Ainon sanat: tyttö, sä et tullu tänne asti, et joku menis pieleen nyt!!
Seuraavaks hoitajat jutteli mukavia ja sit mitä muistan, on, et vietiin leikkaussalin puolelle ja käskettiin itse kävellä leikkauspöydälle, joo-o!! :)
Ja sit oli tuttu anestesialääkäri, assistentti ja lääkäri haastamassa mukavia (kaikki olin joko aiemmin nähnyt tai jutellut puhelimessa). Ja seuraavaks pimenikin vintti ihan totaalisesti ja sit heräsin heräämöstä leikkauksen jälkimainingeissa eli ihan pihalla kaikesta :D Mut jos Suomessa menin leikkaukseen päivällä kaheltatoista, ja heräsin joskus illalla kaheksan-yheksän maissa, niin täällä viidestä-kahdeksaan väli tuntu kyllä toooosi nopealta toiminnalta! Siinä sit ilta meni ihan tokkurassa, siirsivät miut critical care unit:in sisällä omaan huoneeseen, jossa vietin yhden yön hoitajien herätellessä miuta aina tasasin tunnin-kahen aikavälein, mitatakseen verenpainetta tai millon mitäkin.
Seuraava päivä alko mukavasti, kun ensimmäisenä toivat lääkkeitä ja kysyivät, et mitä sais olla aamupalaks ja ihan itse sain listalta valita ruoan - ja valinnanvaraa riitti! Samoin jokaisella muulla ruoalla sain itse valita, mitä söin ja ruoat oli tosi tosi hyviä! Sain mm. perunamuusia pitkästä aikaa, pekonia aamupalalla, kalafilettä illalliseks ja jätskiä lounaalla jälkkäriks. Hostellissa asuneelle ja mikroruokiin tottuneelle tuo oli suorastaan ihan luksusta!
Ja lääkäri kävi tuomassa hyviä uutisia: leikkaus meni tosi hyvin, ei komplikaatioita ja saisin tulokset vielä ennen joulua ja siteetkin pois ennen sitä. Olin aika hymytyttö siinä vaiheessa :) Kaikki meni siis leikkauksen suhteen paremmin ku hyvin, ja miun pitäis toipua ihan takas omaksi itekseni. Ihanaa!
Sairasloma täällä onkin sitten ollut kaikkea muuta kuin helppo tai mukava, koska kelit on olleet nyt toooosi hyvät ja mieli tietysti tekis biitsille, mut infektioriski ja lepomääräys painaa mielessä aika vahvasti. Tällaiselle ihmiselle, joka tykkää olla menossa, on tosi vaikeeta pysyä paikallaan monta päivää putkeen. Oon sit kuitenkin vähän käynyt jossain ulkona, vähintään lähikahvilassa jotain herkkuja nauttimassa. Ja sunnuntaina käytiin joululauluja Ainon kaa kuuntelee keskustassa Elders Parkissa, pientä joulupiknikkiä pitäen.
Ja tänään, tai itse asiassa eilen, jouduttiin pitkästä aikaa pakkaamaan kamat kasaan, päiväks vaan tosin, mutta kuitenkin. Mein huoneessa nimittäin on ollut bed bugeja!!!!! Joka paikassa olevat punaiset jäljet muistuttaa niistä, ja nyt ötökät sai special treatmentin tänään, katotaan tehoisko se. Toivotaan, ettei omissa kamoissa hirveesti kanneta samoja ötököitä taas takas huoneeseen. Tällä hetkellä omat kamat on auringossa, saamassa ötökänpoistohoitoa, toivottavasti tepsii. Huomas taas kamoja pakatessa, et kuin hirveesti sitä tavaraa oikeesti on! Ihan liikaa, ei mahu rinkkaan ja reppuun enää millään :D Ennen eteenpäin siirtymistä on pakko tehdä joku tavaroiden eliminaatio, et saa turhat ja liiat kamat pois. Huoh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti