tiistai 25. maaliskuuta 2014

Vähän vanhaa ja paljon uutta!

Melbourne ja mitä se merkitsee
Melbournesta on kyllä jo kolmessa kuukaudessa ehtinyt tulla kuin koti, johon hyvin voisin kuvitella asettuvani pidemmäksi aikaa. Tää on niin monikulttuurinen paikka, paljon tapahtumia, paljon ihania puistoja, joissa istuskella aurinkoisella säällä lukien kirjaa, paljon ihania kahviloita ja ravintoloita, paljon ihania ihmisiä tavannut matkan varrella.
Paikka, jossa nyt oon keskustassa asunut kaks kuukautta, on kyllä ihan mahtava sijainniltaan, vaikka toisaalta hinnaltaan aika kallis, tosin halvempi kuin hostellit samalla sijainnilla. Mutta, jos ajattelee, että asuu huoneessa, jonka jakaa kahden muun ihmisen kanssa ja asunnossa, jonka jakaa yhteensä kuuden-seitsemän muun ihmisen kanssa, niin siihen nähden hinta on aika kova. Ja ehkä sitä omaa rauhaa jotenkin kaipaa vähän enemmän. Kaikella on puolensa. Ihmiset, joihin tässä on ehtinyt tutustua on olleet kyllä mahtavia, ja heitä ehkä vähän tulee ikävä. Mutta aikansa kutakin, en vois kuvitella asuvani tässä kovin pitkään kuitenkaan.

Sydney viikon verran 
Tänään tiistaina on tarkotus lähtee vähän kattelemaan muita kaupunkeja ja muita maisemia vähäks aikaa, ennenku palaan tänne Melbourneen taas vähän pidemmäksi aikaa.
Ensimmäisenä etappina ois Sydney, jossa aion olla viikon verran. Nähtävyyksiä, joita siellä aion nähdä on mm. Oopperatalo, Harbour Bridge, Taronga Zoo, Sydney akvaario, Sydney Tower, Darling Harbour, Bondi ja Manly beach, ja mitä kaikkea nyt viikossa voi kuvitella ehtivänsä tehdä ja nähdä. Ja kelien salliessa, näyttää meinaan säätiedotukset siltä, että siellä sataa joka päivä. Ideoita on paljon, mutta voi olla, ettei kaikkea ehdi/jaksa yksinkertaisesti. Ja pitäähän sitä jotain jättää seuraavaan kertaankin ;)

Brisbane kolme viikkoa
Seuraavaksi meen Brisbaneen kolmeksi viikoksi, jos ehtis vaikka viikon siitä ajasta viettää Gold Coastilla tai Sunshine Coastilla auringossa lekotellen! 8) Brisbaneen ei oikeestaan oo sen suurempia suunnitelmia, ainut paikka, jonka ehdottomasti haluan nähdä on Lone Pine Koala Sanctuary, jossa on n. 130 koalaa. Pitäähän ne nähdä :)
Brisbanessa on tarkotus tietysti nähdä myös "sukulaisia", joita ei välimatkan takia muuten liian usein näe. Joukon ja Marian kanssa on jo sovittu alustavasti, että kun meen kaupunkiin, otan yhteyttä ja järjestetään yhteistapaaminen. Mariania en oo tietääkseni ikinä tavannut, ja Joukonkin viimeksi..öö..5-6 vuotta sitten kai? Korkea aika nähdä uudestaan, nyt kun oon täällä.

Cairns viikon verran
Brisbanen jälkeen meen vielä viikoks Cairnsiin, ihmettelemään trooppista ilmastoa. Täällä tietysti ensisijainen tarkotus on mennä snorklaamaan Suurelle Valliriutalle, ja toivotaan, että oma snorklaus menee tällä kertaa vähän paremmin ku edellinen Balin yritys. Ois kiva nauttiakin niistä näkymistä siellä veden alla, eikä panikoiden räpiköidä siellä pinnalla :D
Ja täällä myös yritettävä nähdä niitä " sukulaisia ", Julian kanssa jo kovasti soiteltu moneen kertaan, ja tuntuu kovasti odottavan miun kyläilyä siellä. Onhan siitä toki jo 20 vuotta, kun viimeks nähty! :)

Paluu Melbourneen ja hoidon aloitus!
Kun palaan takas Melbourneen, onkin jo aika melkein alottaa miun hoito täällä. Odotan sitä sekä innolla että jännityksellä, mutta tiedän, että kaikki tulee menemään varmasti ihan hienosti sen suhteen. Ja pitää myös uudestaan yrittää metsästää niitä töitä, kun palaan tänne, ja toivon kovasti löytäväni niitä silloin. Muutoin voi hyvin olla, että hoidon jälkeen pakko katsella paluulippua Suomeen.

P.S. Pahoittelut jo nyt, tiedän, etten tuu uusia postauksia vähään aikaan näistä reissuista laittamaan, mutta kunhan palaan tänne Melbourneen, postailen sit niistä. On siellä pari postausta tulossa, Yarra Valleystä ja Dandenong Rangesista, joten ihan ilman lukemista ette jää. Pusuja ja haleja kaikille ihanille koto-Suomessa <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti